Suomi
3 maaliskuuta 2019

Aurinkosähkö on edelläkävijän valinta

Tammisaaren maalaismaisemassa tehdään jotain uniikkia, jopa kansainvälisessä mittakaavassa. Täällä valmistetaan maailman ainoaa reilun kaupan luomutofua. Jalotofun valmistajan toiminnan ohjenuorina ovat aina olleet edelläkävijyys ja vastuullisuus. Ei olekaan yllätys, että tehtaan katolla on ollut Solnetin toimittama aurinkovoimala jo vuodesta 2015 lähtien.


Suomen suurin tofun ja tempen valmistaja sijaitsee Tammisaaren maaseudulla. Oy Soya Ab aloitti tofun valmistamisen jo 30 vuotta sitten. Silloin Suomi oli hyvin erilainen: 1980-luvun lopulla ei juurikaan puhuttu kasvissyönnistä, luomusta tai reilusta kaupasta – eikä varsinkaan aurinkosähköstä. Oy Soya Ab:n kulkema tie on vaatinut määrätietoisuutta ja visioita.

Menestyksen taustalla on vahva filosofia

Miten tähän on tultu? Annetaan yrityksen kaupallisen johtajan, Jouko Riihimäen kertoa.

 -Yrityksemme on pioneeri kasviproteiinien alalla. Aloitimme luomutofun valmistamisen jo 30 vuotta sitten. Meidän filosofianamme on valmistaa perinteisillä metodeilla terveellisiä kasvisruokia arkilautaselle. Yksi osoitus tästä on, että olemme maailman ainoa Reilun kaupan luomutofun valmistaja.

Eikä siinä suinkaan ole kaikki. Tuotteiden hiilijalanjälki on laskettu, ja sitä on pienennetty vuosien varrella. Jalotofu oli Suomen ensimmäinen tuote, jolla oli pakkauksessa Ekoenergiamerkki ja tieto CO2-päästöistä.

 -Kunnioitamme kaikessa päätöksenteossa ihmistä ja luontoa. Teemme vain asioita, joiden takana voimme seistä, Riihimäki toteaa. Yksi tällainen toimenpide oli aurinkovoimalan hankkiminen.

- Kasvisruokaan uusiutuva energia sopii täydellisesti. On ollut todella hienoa nähdä, miten ala on kehittynyt. Vuonna 2015 olimme edelläkävijöitä, kun hankimme aurinkovoimalan. Silloin meidän voimalamme oli aika lähellä kärkeä Suomen suurimpien aurinkovoimaloiden listalla, mutta nyt olemme jo kaukana kärjestä. 

Solnet vakuutti joustavuudella ja edistyksellisellä tekniikalla

Jouko Riihimäki oli itse aktiivisesti mukana aurinkovoimalan hankinnassa. Soyalle oli tärkeää, että Solnet oli alusta alkaen joustava ja nopea toimija.

 - Esimerkkinä joustavuudesta voin mainita, että työstimme Solnetin kanssa yhdessä toimitusmallia. Lopulta päädyimme palvelumalliin, minkä ansiosta pystyimme säästämään investointivarojamme ydinliiketoiminnan kehittämiseen.

Myös Solnetin käyttämä edistyksellinen tekniikka vakuutti. Solnetin tekniikan ansiosta voimalan toimintaa optimoidaan jokaisen paneelin tasolla. Edistyksellinen tekniikka takaa korkeamman toimintavarmuuden, edullisemman ylläpidon ja paremman turvallisuuden tason (lue lisää). Jouko Riihimäki pukee ajatuksen sanoiksi:

-Solnetin järjestelmä on vähän kuin aurinkoenergian internet, jos yksi solmu kaatuu, niin koko järjestelmä ei mene tukkoon.

Aurinkovoimala on toiminut luotettavasti

Aurinkovoimalat ovat hyvin luotettavia ja pitkäikäisiä järjestelmiä. Voimaloissa ei ole liikkuvia osia, joten ne ovat myös hyvin huoltovapaita. Riihimäki vahvistaa luotettavuuden. Soyan voimala on tuottanut tasaisesti 33-35 MWh vuodessa, melko tarkkaan tuottoennusteen mukaisesti.

- Neljän vuoden aikana voimalassa ei ole ollut ongelmia. Kerran datayhteys putosi pois päältä. Voimala kyllä toimii ilman yhteyttä, mutta silloin ei pystytä seuraamaan voimalan tuottoa.

Riihimäki kertoo, että puhtaan sähkön tuotantoa on mukava seurata.

- Katson tietokoneelta lähes päivittäin, mitä voimala on tuottanut ja miten se on toiminut.

Brändietua vastuullisuudesta

Aurinkovoimala on näkyvä keino tehdä vastuullisuustyötä. Soyalla aurinkopaneelit ovat näkyvällä paikalla, ja kaikki yrityksessä vierailevat huomaavat ne helposti.

- Moni ihastelee niitä, ja tämähän sopii meidän filosofiaan. Meillä kaikki tekeminen nivoutuu laajempaan kokonaisuuteen, johon aurinkosähkö sopii mainiosti.

Vastuullinen toiminta jatkuu Tammisaaressa myös tulevaisuudessa. Päästöttömän aurinkosähkön lisäksi Oy Soya Ab:llä on jo vireillä seuraava uusiutuvaan energiaan liittyvä projekti: oma biokaasulaitos.

 

Lisätietoa Oy Soya Ab:sta löytyy osoitteessa https://jalotofu.fi/

Saat lisätietoa aurinkosähkön hyödyistä yrityksille lataamalla esitteen "Aurinkosähkön hyödyt" täältä.

Jos haluat lisätietoa palvelumallista, niin lataa täältä esite ”Palvelumalli eli PPA – helppo tapa hankkia aurinkovoimala”.

Aurinkosähköllä valmistettu maustamaton Jalotofu rajattu

Jalotofu valmistetaan aurinkosähkön avulla. Jalotofu toimii yhteistyössä WWF:n kanssa luonnon suojelemiseksi. Solnet puolestaan valittiin ensimmäisten suomalaisten yritysten joukosta WWF:n Climate Solver -verkostoon. Kuva: Oy Soya Ab. 

Antti Lehmuskoski,
Antti on Solnetin ekologisesti ajatteleva ja toimiva humanisti, sekä toimii myynti- ja markkinointipäällikkönä Solnet Finlandissa.